Harrastelija valokuvaajan valokuvaus aiheinen blogi, jossa jaan kuviani ja bloggailen muistakin minua innostavista asioista.

tiistai 21. kesäkuuta 2016

Ajatuksia, suunnitelmia ja mietintää

Tervehdys tiistai iltaan! Onpas aika trooppisen kosteaa ja lämmintä tuo keli, kävin terassin kasvit läpi ja vähän lannoittelin ja kastelin ja tsekkailin miten ne voivat. Jotkut voivat ihan hyvin, jotkut vähemmän...? Mm.Marketta ruukussa oli ..no, entinen ja päätyi roskiin, ruusupavut kasvavat pituutta kilvan humalan kanssa, suosikkini; orvokit venyvät myös eivätkä taida kyllä enää olla ensi kuussa parhaimmillaan, pelargoniat ja lobeliat kukoistavat. Salaatit ja tillit kasvavat jotenkuten ja retiisit tuntuvat kelpaavan jollekulle..? Reikäistet lehdet kertovat siitä, etanoita ei ainakaan näy, eli kyseessä lienee joku uusi tuttavuus!?



Minä olen kova suunittelemaan...ja kun ryhdyn puuhaan saan useimmiten jotakin aikaiseksikin. Tälle kesälle on useampia valokuvaamiseen liittyviä suunitelmia, joita aijon kokeilla, toivottavasti juhannuksena saa otettua paljon kuvia, ja on niitä kauniita usvaisia ja kasteisia aamuja ja iltoja. Eilen olin kokeilemassa auringonlaskun kuvaamista, aijon kokeilla tätäkin useamman kerran ja vertailla sitten, että millä asetuksilla ja säädöillä saan mieluisimpia lopputuloksia.



Loma lähestyy täälläkin ja niitä lomasuunitelmia vilisee päässä jos jonkinmoisia...olisi kiva tehdä sitä, tätä ja tuota ja toisaalta myöskin vielä sitäkin:). Olen kaiketi aika onnekas sillä minulla on kokonaista 5 viikkoa yhteen pötköön lomaa♡
Ja voin kyllä tunnustaa, että odotan loman alkua jo kovasti, vielä pitää kuitenki hetki malttaa, ennenkuin tuo ihanuus koittaa. Taisin jo jokunen aika sitten kyselläkin teiltä, että onko vinkkejä hyviksi lomalukemisiksi, dekkareita, hömppää, romaaneita tai mikä sinut nyt ikinä onkaan saanut ahmimaan jonkun kirjan kannesta kanteen, niin ettet millään ole meinannut raaskia laskemaan kirjaa käsistäsi.



Tämä kesä on oikeastaan osittain myös sellainen, että voin melko itsenäisesti päättää millaista kesää haluan viettää, ja se tuntuu aika mukavalta. Joskushan voi olla hankalaa sovittaa perheen jokaisen jäsenen toiveita, haaveita ja ajatuksia yhteen loman suhteen. Viime kesänä olimme Barceloonassa ja se mielytti meistä jokaista, tykkäsimme paikasta kovasti, kaupunki tarjosi jokaiselle jotakin, samassa paikassa voi viettää kaupunki-ja rantalomaa, shoppailla, herkutella, kierrellä nähtävyyksiä, museoita, näyttelyitä, tekemisestä ei tule pulaa, suosittelen kohdetta, muistutan kuitenkin, että taskuvarkaita kannattaa Barceloonassa varoa ja tosiasiahan on, että yksi tykkää yhdenlaisesta lomasta ja toinen taas aivan toisen tyyppisestä.



Ja hei muistetaan, että haaveilla kannattaa aina...vaikka niistä lomasäistä, kohteista, kokemuksista ja ihan mistä vaan!!












Ei kommentteja:

Lähetä kommentti