Harrastelija valokuvaajan valokuvaus aiheinen blogi, jossa jaan kuviani ja bloggailen muistakin minua innostavista asioista.

maanantai 16. toukokuuta 2016

Reipasta viikon alkua ja mietteitä...

Tästä maanantaistahan kehkeytyi ihan kelpo päivä aamun sateen jälkeen. Mitenkäs siellä viikko on alkanut? Olen pohtinut viime aikoina, liekö lähestyvän kesän syytä, mutta ulkonäköpaineita ja odotuksia ja toisaalta miettinyt millaisiin odotuksiin, unelmiin ja mainostajien koukkuihin sitä lankeaa välillä itse kukin? Työkaverini oli kuullut terveydenhoitajalta, että rasvaprosentti on liian korkea, viskaalirasva-arvot koholla ja lihaskuntoa tulisi kehittää...Ok, mietin työkaveriani ja kieltämättä ihmettelin hänen saamiaan kommentteja, nimittäin kyseinen henkilö on ns. aivan normaaleissa mitoissa, syö terveellisesti ja harrastaa liikuntaa?



Onneksi on ylittänyt jo sen iän, kun oli täysin altis kaikille ulkoisille vaikutteille ja mielipiteille, huoh! Tuntuu, että pitäisi olla tietyn ulkomuodon omaava, jotta mahtuisi standardeihin, näyttää määrätynlaiselta, harrastaa tiettyjä ns.trendilajeja ja syödä määrättyjä tuotteita. Joka kevät naistenlehdet pursuavat mitä erilaisempia dieettiohjeita ja liikuntavinkkejä, jotta saavuttaisi rantakunnon.
Mutta entäpä jos ei satu olemaan tuollainen ihminen?? Periikö hukka, vaipuuko masennukseen vai mikä avuksi kammottavaan kohtaloon? Siinäpä pähkinä viikonalkuun purtavaksi!



Kun katselee vaikkapa bussissa tai kauppakeskuksessa ympärilleen, huomaa heti, että useimpien hiukset on leikattu, värjätty ja laitettu saman kaavan mukaisesti, todella monella on irtoripset ja tekokynnet. Jos keskustelee jonkun kanssa harrastuksista, niin lähes jokainen käy kuntosalilla tai ryhmäliikunnassa ja monella on PT. Ihminen on laumaeläin ja jos poikkeaa porukasta, on vähän kummajainen, kai?
Mutta toisaalta, erilaisuus on rikkautta, aivan kuten persoonallisuudetkin ja onneksi kaikki eivät haluakkaan kuulua massaan, vaan nimenomaan erottua tavalla tai toisella.



Markkinavoimat saavat meidät haluamaan ja luulemaan, että tarvitsemme yhtä ja toista, mutta ilmankin pärjää, usko pois! Kesän lähestyessä mainostajat tyrkyttävät meille aivan kaikkea kesään, matkustukseen, mökkeilyn, lomaan ja onnellisuuteen liittyvää...mutta pysähdymmekö oikeasti miettimään tarvitsemmeko sitä kaikkea, onko kesäloma esimerkiksi täysin pieleen mennyt ja turha, ellei matkusta, vie lapsia sinne ja tänne, aurinko paista, pääse mökille tai saa upeaa rusketusta? Tällaisia mietteitä ja ajatuksia näin viikon alkuun. Tuli mieleeni, että olisi ollut aika hauskaa liittää juuri tähän jopa sarkastiseen postaukseeni kuvia kaikesta mistä kirjoitin;)



Olkaa rohkeasti sitä mitä olette ja iloitkaa siitä mikä tuo itsellenne hyvän mielen, mukavaa viikkoa!





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti