Harrastelija valokuvaajan valokuvaus aiheinen blogi, jossa jaan kuviani ja bloggailen muistakin minua innostavista asioista.

maanantai 4. huhtikuuta 2016

Yllättävä kuvauskohde

Kuten eilen postauksessani lupailin, niin tähän tämänpäiväiseen tulee aika erikoinen kuvauskohde, joka osui viime vuoden keväällä kamerani linssille. Kuvat eivät ole välttämättä kovin mukavia eläinrakkaiden ihmisten katsella, ihan vaan varoituksen sananen tässä kohtaa heille! Luonnon kiertokulkuahan nuo kuvat toisaalta edustavat, herättivät kyllä kysymyksiä, että mitä on mahtanut sattua peura poloiselle, liekö sairaus heikentänyt janoisen juojan, salakaadostakaan tuossa tuskin on ollut kyse, mene ja tiedä?



Kuvauspaikka osui sattumalta kävelyreittini varrelle, siellä oli myös vanha käyttämätön rakennus jo osin rapistunut ja puro, jonka partaalle tuon peuran elämä oli päättynyt. Alueella liikkuu peuroja, olen nähnyt niitä muutamia kertoja. Viime keväämä vietin keväisen aamun alueella kävellen ja kuvaillen ja keväistä luonnon puhkeamista ihastellen. Alueella on rauhallista ja siellä on varmasti myös laaja lajisto eri lintulajeja, niitäkin seurailin siellä viime keväänä, teen kävelyretken varmasti alueelle tänäkin keväänä.



Aamulla kun lähdin töihin oli melko viileää, yöllä oltiin taas käyty pakkasen puolella, ja aurinko nousi isona oranssina appelsiinina työmatkani aikana ja sitä ihailin bussia vaihtaessani ja vielä bussin ikkunastakin.Töistä kotiinpäin tullessa ilma taas oli utuinen ja aamupäivällä oli sumuakin, tänään olisi ollut hieno kuvauskeli, tuollaiset ilmiöt olisi ollut kiva saada mukaan kuviin.



Kun lisäilen postauksiini kuvia, tulee mieleeni usein joku tietty kuva, joka sopisi tekstiin, mutta minulta rikkoontui läppäri jokin aikaa sitten, jonne kuvat oli tallennettu, tosin ne ovat kyllä tallessa muistikortilla, mutta en pysty kyseiseltä kortilta siirtämään niitä tähän tabletilleni...harmittaa toisinaan.Tabletille kuvien siirtäminen ei sujunutkaan tietyn tyyppiseltä muistikortilta, vaan piti ostaa tietyn tyyppinen kortti, jotta siirto onnistuu, joskus törmää yllättäviin haasteisiin näissä kuvien siirroissakin.Onko teistä lukijoistani joku kokeillut kuvatessaan ns."kikkoja" esimerkiksi peittämällä kameran linssin ohuella huivilla tai kankaalla, tai teippaamalla linssiin vaikkapa aukollisen paperin tai kokeillut jotakin vastaavaa kuvatessaan? Olen joskus nähnyt tällaisia kuvia, täytyypä kokeilla miten se toimii.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti