Harrastelija valokuvaajan valokuvaus aiheinen blogi, jossa jaan kuviani ja bloggailen muistakin minua innostavista asioista.

sunnuntai 3. huhtikuuta 2016

Sateinen sunnuntaiaamu ja päivän suunnitelmat

Kuten oli luvattu tämä sunnuntai alkoi sateisessa säässä, no samapa tuo, minun aamuni alkoi pyykkivuoren selättämisellä pesutuvalla;) Mietin mitä muuta tänään voisi puuhastella tai voisiko olla tekemättä yhtään mitään? Tänään olisi oivallinen päivä käydä vaikkapa talvikenkien kimppuun, tuulettaa puhdistaa ja plankata ne ja viedä varastoon odottamaan seuraavaa käyttösesonkia, ja samantien voisi viedä paksuimmat talvitakitkin samaan paikkaan.Toisaalta, olisi kiva mennä kiertelemään vähän kaupoille ja tutkia mitä siellä on tarjolla tälle keväälle ja sitä taimimultaa esikasvatusta vartenkin voisi myös hankkia samalta reissulta.Jos sää taas selkenee olisi kiva käydä kävelyllä ja ottaa kamera mukaan...



Näyttää kyllä vähän siltä, että sade taukoaa ja sää kirkastuu, jee...! On siis mahdollista ehkäpä että jonkun kävelyretken voisi tänäänkin tehdä, hyvä niin. Muutama päivä sitten katseeni osui etupihan kukkapenkkiin ja huomasin, että siellähän vihertää jo, tulppaanit ja helmililjat työntävät jo varsiaan kovaa vauhtia kohti valoa.



Sää kyllä selkeni ja sade loppui, mutta minä jymähdin kotihommien pariin; leivoin leipää ja tein uuniin munakoiso-kesäkurpitsa jauhelihapaistoksen, enkä saanut itseäni liikkeelle, kuvaaminen siis jäi väliin.



Nuo ylläolevat kuvat leivistä ja paistoksesta eivät nyt ole ihan huippulaatuisia, säätelin ja kokeilin eilen illalla eri asetuksia kameraani ja nappasin nuo kuvat ihan äkkiseltään ja kuten näette, tulos ei ole kovin hyvä, mutta näkee niistä mitä sain tänän aikaiseksi;) Täytyy säädellä tuo kamera taas ns.normiasetuksiin, että saa seuraavalla kuvaussessiolla taas normaaleja kuvia.Tulisi nyt viikolla joku kiva ilta, että tulisi lähdettyä kameran kanssa ulkoilemaan.Viime keväänä kohtasin yllättävän näyn, mutta siitä lisää huomisessa postauksessani kuvien kera.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti