Harrastelija valokuvaajan valokuvaus aiheinen blogi, jossa jaan kuviani ja bloggailen muistakin minua innostavista asioista.

tiistai 29. maaliskuuta 2016

Kuu, aurinko ja pilvet

Muutama viikko sitten oli komea kuutamo, muistatteko? Minä otin pari kuvaa tuolloin kuusta, aurinkoa olen kuvannut viime keväänä, kun oli haloilmiö ja pilviä aina silloin tällöin, kun ne ovat mielestäni olleet erikoisia tai harvinaisen mielenkiintoisen näköisiä, kannattaa siis tuijotella taivasta;)



Kuu on haasteellinen kuvattava, ellei ole erikoislaitteita sen kuvaamiseen, eikä aurinkokaan kohteena helppo ole, pilvet sitävastoin eivät ole niin hankalasti ikuistettavia, mutta mielenkiintoisia ja hauskoja seurata, moni on ikuistanut myös salamointia.




Kuvani haloilmiöstä on muistaakseni kuvattu viime alkukesästä, oletko itse kuvannut taivaankappaleita; kuuta, tähtiä, aurinkoa tai sääilmiöitä taivaalla? Ilta-ja aamuruskot, auringon nousut ja laskut on myös hienoja kuvauskohteita, niistä saa huikeita kuvia, kun osuu paikalle oikeaan aikaan.


















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti